Improve your experience
You’re using a web browser we don’t support. Try one of this free options to have a better experience on Bumble.com

Henkinen hyvinvointi koronan aikana

Seurustelu pandemian aikana on tavallista haastavampaa ja tuo mukanaan epävarmuutta, joka vuorostaan voi aiheuttaa itseluottamuksen puutetta.

Näinä aikoina kaikkien on huolehdittava omasta fyysisestä ja henkisestä hyvinvoinnistaan, jolloin muista huolehtiminen voi joskus jäädä vähemmälle.

Ennen kuin asiat palautuvat normaalitilaan, on hyvä muistaa:

Et ole yksin

Koronaviruskriisi koskettaa meitä kaikkia ja on hyvin todennäköistä, että muut Bumblessa kokevat samoja tuntemuksia kuin sinäkin.

Älä pidä sisälläsi negatiivisia tunteita. Sen sijaan, pyri kertomaan omista pelon tai väsymyksen tunteistasi avoimesti. Avoimuus voi jopa tuoda sinut ja keskustelukumppanisi lähemmäksi toisianne!

Älä ota paineita

Näinä aikoina ensitapaamisen järjestäminen onnistuu videopuhelun välityksellä.

Virtuaalitreffejä ei kannata vieroksua. Pidä tunnelma kevyenä ja hauskana samalla kuin selvität itsellesi, miten hyvin te sovitte yhteen.

Anna itsellesi aikaa

Jos ajatus deittaamisesta tuntuu ylivoimaiselta, ole kiltti itsellesi ja pidä pieni tauko käyttämällä poissaolotilaa. Usko meitä, kun sanomme, että mielenrauhasi on kaikkea muuta tärkeämpää.